Elossa edelleen

Hiljaiseloni blogin kanssa johtuu vain siitä, ettei ole tapahtunut mitään, minkä olisin kokenut kirjoittamisen arvoiseksi.

Minun oli tarkoitus tänään (maanantaina) tai huomenna (tiistaina, päivät vähän sekaisin) käydä ensimmäistä kertaa yksin kaupassa. Ei, ei ensimmäistä kertaa, mutta ensimmäistä kertaa sokkona. Tällä kertaa pomppasin kuitenkin siitä aidan matalasta raosta ja valjastin isäni naisystävän kauppakaverikseni, kun minut kerta kutsuttiin niille syömään mansikoita.

Olen yksin kotona perjantaihin asti ja torstaina on tarkoitus viettää minun ja kaverini 16-vuotis syntymäpäiviä. Kaupasta oli siis oikeasti haettava synttärileivonnaistarvikkeita ja ihan arkisesti myös maitoa. Olen oikeastaan pettynyt itseeni, kun livistin tästä uudesta kokemuksesta näin. Liian helppo homma.

Kaupassa käynti jännittää minua ehkä liikaa. Tiedän tasan tarkkaan, missä se kauppa on. Tiedän, missä siellä on kassat, joilta minun pitäisi käydä pyytämässä apua sinne myymälän puolelle. Mutta minä en uskalla. En uskalla kävellä kassoille ja huikata: ”Hei, voisko joku tulla vähän auttamaan mua tonne?”

Miksi en?

Sitä en tiedä itsekään. Ehkä siksi, etten ole ikinä aikaisemmin tehnyt niin. Se ei kuitenkaan ole hyvä selitys. Olenhan ennenkin tehnyt asioita, joita en ole ikinä aikaisemmin tehnyt. Mutta ehkä en uskalla siksi, etten tiedä, onko siinä kaupassa käynyt aikaisemmin sokkoja yksin, enkä siis tiedä, osaako/haluaako kaupan henkilökunta opastaa yhtä sokkorukkaa. Joskus se ensimmäinen kauppareissukin on joka tapauksessa tehtävä. Hyvällä tuurilla minulta loppuu leivät, joten pääsen ainakin niitä hakemaan. Siinä samalla olisi hyvä tekosyy ostaa jäätelöä. Edelleenkään en tiedä, riittääkö rohkeus.

Kaupassakäynnin lisäksi minun on nyt yksin ollessani ollut tarkoitus piirtää.

Yritin viimeviikolla Seinäjoella ollessani etsiä akryylivärejä tai edes pehmeämpiä lyijykyniä. Kumpiakaan ei löytynyt niistä kaupoista, joissa kävimme, eikä kukaan lähtenyt kanssani taidekauppaan. Piirrustusvälineinäni on siis edelleen tavallinen HB-lyijykynä ja akvarelli-värikynät, joita en oikeasti osaa juuri käyttää. Näiden lisäksi on tietysti ihan omia piirtämisen apuvälineitäni, joista ehkä myöhemmin.

Olen joskus jostain kuullut, että akryylivärit olisivat sokkona suhteellisen helppoja. Mikään kuvataiteen tekeminen ei ole sokkona helppoa, etenkään tällaiselta perfektionistiltä. Haluaisin kuitenkin siis kokeilla akryylivärejä. Siitä haastavaa minun mielestäni tekee se, etten ole ikinä nähdessäni kokeillut sellaisia, joten en voi laskea muistikuvieni varaan sitä, kuinka ne käytännössä toimivat. Tarvitsen siis niitä kokeillakseni avuksi jonkun näkevän henkilön, joka uskaltaa ja haluaa oikeasti sanoa, millaista jälkeä siitä tulee, kuinka ne toimivat minun käytössäni.

Minusta on rasittavaa kuulla töitään esitellessä vain kommentteja ”Hieno”, ”Ihan kiva”, ”Vähänkö upea”, ”En mä nyt oikeen tiiä”. Minulle olisi hyvin tärkeää kuulla, miltä ne oikeasti ihmisten mielestä näyttävät; millainen tunnelma niistä välittyy, kuinka käyttämäni tekniikka vaikuttaa kuvaan. Sellaisia asioita, joita en sokkona – vaikka itse olen työni omin käsin tehnyt – voi oikeasti täysin koskaan tietää. Sellaisia ihmisiä vain on harvassa, jotka osaavat, uskaltavat tai haluavat kertoa kuvistani niitä asioita, jotka ovat mahdollisesti epäonnistuneet. Harvat myöskään erittelevät kohtia ja asioita, jotka ovat onnistuneet. Sen saan aina kuulla joltain, jos joku viiva on vähän väärässä kohtaa. Yleensä sentään itse tiedän viivojen paikat, koska käyttämilläni tekniikoilla ne tavallisesti ovat koholla. Ainakin kuvaa piirtäessäni.

Minulla on suuria toiveita lukion kuvaamataidontunnille. Se vaatii myös kuvisopettajalta aika paljon, että hän osaa suhtautua sokkoon, joka oikeasti harrastaa piirtämistä. Kuvaamataidonopettaja on yksi niistä henkilöistä, joilta haluan tosissani kuulla vähän enemmän töistäni. Yläasteella opettajani lähinnä katsoi, ei sanonut mitään. Joskus sain kuulla, että kuvassani oli ihmisellä oikeat mittasuhteet. Ei varmaan ole helppoa opettajalle sanoa oppilaalleen suoraan, mikä ei toimi. Mutta minä haluan kuulla sen. Haluan edistyä piirtämisessä. Se vain on vaikeaa, kun ei näe itse oman työnsä jälkeä. Siihen minä tarvitsen muita ja muiden rehellisiä arvioita.

Uskon, että Kalliossa on hyvä kuvaamataidonopettaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *