Seuraava etappi kohti Rioa: EM-kilpailut

Huomenna aamusta olemme 10 urheilijan joukkueella lähdössä EM-kisoihin Italian Grossetoon. Minulle nämä ovat kolmannet EM-kisat (2012 Hollanti, 2014 Wales) ja ensimmäiset, joissa en ole loukkaantuneena. Sekä 2012 että 2014 rikoin nilkkani nivelsiteet noin 2 viikkoa ennen EM-kisoja, ensin oikeasta, sitten vasemmasta jalasta. Molemmilla kerroilla kyllä kisasin, mutta rikkinäiset nilkat näkyi tuloksissa. Etenkin viimeksi. Nyt on oikein mukava lähteä kisoihin terveellä kropalla (*kop kop kop*).

Nämä kisat on tärkeät minulle siksikin, että siellä on nyt käytännössä viimeiset näytön paikat Rion paralympialaisia varten. A-rajoen perusteella jaettavat maapaikat varmistuvat kesäkuun lopulla. Koska en päässyt rankingissa 5. parhaan joukkoon (sijani pituushypyssä taitaa tällä hetkellä olla 8.), ei minulla vielä varmaa kisapaikkaa Rioon ole. Käytännössä se varmistuu vasta elokuun 11. päivä, kun julkistetaan loput valinnat Rion joukkueeseen.

Minulta on kysytty, mitä minun ”pitää tehdä”, jotta pääsen Rioon. Sen kun osaisin sanoa! A-raja pituushypyssä on tehty ajat sitten ja B-raja 100 metrillä niin ikään. Paralympialaisissa ei pelkkä A-raja riitä, koska rajan tehneitä urheilijoita eri lajeissa on aika paljon ja kisapaikkoja taas vähemmän. Maapaikkoja jaetaan sitten jollain kertoimella A-rajan tehneiden kesken, mutta ne eivät ole henkilökohtaisia. Koska en saanut huhtikuun alkuun mennessä ranking-sijoitustani nostettua, minun on melko mahdotonta mennä sanomaan, ”mikä riittää” varmistamaan kisapaikkani. Ehkä sitä ei tiedä kukaan. Voin ainoastaan tehdä parhaani.

Valmistautuminen EM-kisoihin on kevään sairastelusta huolimatta sujunut ihan hyvin. Etenkin juoksun tulokset näyttävät varsin hyvältä. Pituushypyssä on ollut pieniä jännittäviä vaikeuksia: ponnistus sujuu paremmin ja nousee ylemmäs neljällä askelella kuin täydellä vauhdillani (16 askelta). Viime viikot onkin sitten hiottu pituushyppyä. Paremmalta se jo näyttää kuin hetki sitten.

Vaikka Walesin EM-kisojen jälkeen taisin sanoa, etten enää ikinä juokse 200 metriä ja Dohan MM-kisojen jälkeen valmentajakin sanoi, ettei tarvitse juosta kakkosta, jos en halua (ja en halunnut), on minulla silti EM-kisojen ohjelmassa myös se kakkonen. Oikeastaan aloitan sillä lauantaina. Eilisen treenin jälkeen vähän jo kadutti, että mitä tuli taas luvattua. Onneksi siinä on kuitenkin kaksi päivää aikaa palautua ennen 100 metrin kisaa.

Jos edellisissä EM-kisoissa omat (ehkä vähän muidenkin) odotukset on olleet suht korkealla rikkinäisistä nilkoista huolimatta, nyt ehjien nilkkojen kanssa (*kop kop*) ja alkuvuoden hyvien tulosten jälkeen ainakin on odotuksia. Mitaleja minä lähden hakemaan, jokaisesta kolmesta lajistani.

Kisoja voi seurata niiden sivuilta. Suomalaislajeja on jokaisena kilpailupäivänä. Omat lajisuoritukseni ajoittuvat lauantaille 11. päivä (klo 11.00 200m semifinaali, 18.10 200m finaali), tiistaille 14. päivä (klo 10.02 100m semifinaali, 16.32 100m finaali) sekä keskiviikolle 15. päivä (klo 16.01 pituushyppy). Kellonajat ovat paikallisia aikoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *